Opinnot ohittivat tänä keväänä puolenvälin rajapyykin. Kaksi pitkää ammattiaineiden opintokokonaisuutta on takana, ja niiden lisäksi ensimmäisen vuoden perusopinnot. Ehkä tässä kohtaa on hyvä katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä on tullut tehtyä.
Kaksi vuotta sitten olivat pääsykokeet suhteellisen lähellä. Rehellisesti voin sanoa, etten yhtään muista, mitä ajattelin tai miltä tuntui. Kaipa sitä jotenkin levollisena odotteli junaa Tampereelta(Toijalasta) Kyrölään. Pohjimmaisia ajatuksia taisi olla, että jos minut opiskelemaan halutaan, sitten pääsen kouluun. Jos ei haluta, ei minun ole tarkoituskaan olla siellä. En muista, ajattelinko enemmän yläkertaa vai koulua, ehkä molempia. Pääsykoepäivästä en paljoa muista, en esimerkiksi tunnista yhtään opiskelutoveria pääsykokeista. Hyvin ne kuitenkin taisivat mennä…
Muistan joskus, ehkäpä juuri tuolla nimenomaisella junamatkalla, Järvenpäässä pysähtyessäni katselleeni ympärilleni ja ihmetelleeni, missähän pikkukaupungissa sitä mahdetaan olla. Ero Tampereeseen oli melkoinen. Täältä kuitenkin itseni löysin, ja kotikuntani on ollut Järvenpää elokuusta 2006 alkaen. Eipä tämä ihan niin pikkukaupunki ollutkaan. =)
Jo alusta alkaen meille tehtiin suhteellisen selväksi, ettei helpolla tule pääsemään. Erot muihin sosiaalialan ammattikorkeakouluihin ovat ainakin kuulopuheiden perusteella huomattavia. Diakissa korostetaan yhteisöllisyyttä, ja ryhmäilmiöiden tukemiseen käytetään yllättävän paljon energiaa. Tämän kyllä huomaakin, ja yhteishenki opiskelijoiden kesken on äärimmäisen hyvä. Erityisesti alkuvaiheissa kanssaopiskelijat tuntuivat lähinnä hypersosiaalisilta, ja ystävyyssuhteiden muodostumisnopeus sen mukaista. Jossain mielessä koulusta tulee mieleen käymäni aliupseerikurssi, jossa tiukoilla edellytyksillä saatiin aikaan erittäin vahva ryhmäytyminen.
Paljon on joukkoon mahtunut turhautumistakin, mutta juuri yhteishengen avulla niistä on useimmiten päästy yli. Matkalla on joukko harventunut, mutta vastapainoksi on mukaan saatu vierailevia vahvistuksiakin. Ensimmäisen vuoden jaksot jättivät melko vahvan kysymyksen: “Mistä tässä sopassa oikein on kyse?”, mutta ainakin itselleni on ollut hyödyksi toisen opiskeluvuoden pitkien kokonaisuuksien kokoava ote. Ilmiölähtöinen ote, jota Diakissa harrastetaan, on ainakin itselleni toimiva malli opiskella. Käydään läpi yhteen asiakokonaisuuteen liittyvät asiat kerralla, ja sitten siirrytään seuraavaan. Toisen vuoden “Lapsuus ja Nuoruus” sekä “Mielenterveys ja Päihteet” -jaksot käsittelivät juuri mainittuja aiheita ja niihin liittyviä sosiaalityön kuvioita enemmän tai vähemmän tasapainoisesti. Ensi vuonna on vielä edessä “Monikulttuurisuus” ja “Työ, työyhteisöt ja johtaminen”.
Viimeinen kokonainen opiskeluvuosi siintää vielä kaukana tulevaisuudessa, mutta erityisesti opinnäytetyön muodossa se on koko ajan mielessä. Elokuun puoliväli tulee kuitenkin yllättävän nopeasti vastaan. Sitä ennen on aikaa siirtää opittua oikeasti käytäntöön, kukin omassa työympäristössään.
Hyvää kesää!
