Kasvun paikalla

Kun mainitsee olevansa harjoittelussa sairaalakoulussa, saa yleensä yhden tai useamman katseen osakseen. Jotain asioista tietävät ovat useimmiten enemmän tai vähemmän kauhuissaan, osalle joutuu selittämään juurta jaksaen, mistä on kyse. Kaikkein paras joukko ovat kuitenkin ne, jotka oikeasti tietävät, mistä asioissa on kyse. Useimmat jälkimmäisen joukon edustajista puhuvat sairaalakoulusta pelkkää hyvää. Itsellänikään ei ole mitään pahaa sanottavaa ainakaan nykyisestä harjoittelupaikastani, muista sairalaakouluista en tiedä.

Otsikon toteamus tuli vastaan eilen, kun olin keikkahommissa Helsingin Diakonissalaitoksen lasten intensiivihoidon osastolla. HDL on viimeisin työnantajani, jonka leipää on tarkoitus pureskella koulun ja kesätöidenkin ohessa. Ensikosketus eilen iltavuorossa tuntui mielenkiintoiselta, haastavalta, mutta mielekkäältä. Katsotaan, miltä näyttää muutaman vuoron jälkeen. Töitä ainakin näyttäisi riittävän, päätellen puhelimen soinnista ja tulleista viesteistä. Matka vain hiukan harmittaa, edessä on aina vähintään junamatka Pitäjänmäkeen.

En ole vieläkään oikein varma, onko mielenterveystyö minun juttuni, mutta kummasti sieltä suunnalta näytän itseni löytävän. Nytkin kutkuttelee mielessä ajatus hakeutua keikkatöihin Järvenpäässä sijaitsevaan, psyykkisesti oireileviin lapsiin erikoistuneeseen lastenkotiin. Samoin opinnäytetyötäni mietin, ja joku mielenterveystyön ja seurakuntaelämän yhdistävä aihe kiinnostaisi tällä hetkellä erityisesti.

Harjoittelu alkaa olla lopuillaan, ja haikella mielin olen lähdössä. Ehkä koululta aukeaisi sijaistarpeen myötä mahdollisuus käydä silloin tällöin kääntymässä. :) Nyt on kuitenkin tullut aika siirtyä eteenpäin. Kesätöiden kautta kohti monikulttuurista ammatillisuutta ja seuraavaa harjoittelu sen tiimoilta. Katsotaan, mihin elämä kuljettaa…