Takana matkat mukaanlukien noin 13 tunnin päivä, josta enemmän tai vähemmän aktiivista työskentelyaikaa 11 tuntia. Tervetuloa seurakuntatyöhön! Huominen on vapaata, tosin tarkoitus olisi käyttää se ainakin jossain määrin harjoitteluraporttia tukevaan toimintaan. Katsotaan kuinka käy. Loppuviikko meneekin taas pitkähköjen päivien puitteissa: torstaina kymmenisen tuntia, perjantaina n. 9, ja lauantain ohjelmassa on päivä Tampereella isä-poika -retken puitteissa. Luvassa mm. Ilves – Jokerit -lätkäpeli. Ei olekaan tullut käytyä peleissä sitten Turun ylpeyden loistoaikojen, joskus 90-luvulla. Tampereellakaan en ole pistäytynyt reiluun vuoteen, kerran poismuuton jälkeen.
Viime lauantain hiljainen päivä oli hieno kokemus, niin meille töissä olleille kuin vierailijoillekin. Tosin oma hiljentyminen hieman kärsi siitä, että oli töissä, mutta kokemus kyllä korvasi sen. Tänään päivä alkoi aamunavauksella, jatkui parilla joulukirkkopalaverilla ja päättyi lasten oikeuksien päivän juhlaan, jota edelsivät luonnollisesti valmistelut. Aamunavaus meni hyvin, ainakin itse olin tyytyväinen. Malmin kirkolla järjestettyyn juhlaan ei osattu oikein valmistautua, kun ei tiedetty osallistujien määrää. Kaikki lapset oli kutsuttu, ikään katsomatta. Ajatus oli, että jos 60 lasta tulee, tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetystä tapahtumasta tulee perinne. Alun nukketeatteriesityksen aikana laskettiin paikalla olevan noin 100 lapsivierasta, ja lisää näytti tulevan koko ajan, ja vanhempiakin oli mukana yllättävän paljon. Meillä oli paikkoja varattuna vajalle sadalle, ja jostain niitä oli tehtävä lisää. Hetken aikaa oli melko hektistä, mutta kaikki lapset löysivät paikkansa. Suunniteltua ohjelmaa karsittiin melko rankasti ja keskityttiin herkutteluun. Täysin oikein, eipä tuolla porukalla muuta olisi saanutkaan aikaan.
Antoisa päivä takana, nyt hyvillä mielin nukkumaan.









