Tällä hetkellä suurin huoli on se, kuinka nopeasti aika kuluu. Kivaa on edelleen, hommat tuntuvat entistä mielekkäämmiltä, ja nyt on alkanut päästä taloon sisälle. Ihmiset alkavat näyttää ja tuntua tutummilta, ja yhteistyö sujua. Ja kohta se on ohi.
Tänään oltiin Yhtymässä koulutyön foorumissa, jossa Helsingin seurakuntien koulutyötä tekevät ihmiset jakoivat ajatuksia. Tosin ainakin alussa näytti siltä, että puolet porukasta oli harjoittelijoita, mutta olipa varsinaisia ammattilaisiakin paikalla. Toisaalta harjoittelijoitakin oli kiva nähdä, yhteensä meitä taisi olla paikalla likimain kymmenen. Ohjaajan kanssa ei ehditty olla paikalla kuin aamupäivä, mutta se ainakin näytti olevan päivän parasta antia. Puhuttiin siitä, miten seurakuntien ja koulujen yhteistyö toimii, miten se toimii adventtina, ja miten sitä voisi Yhtymän tasolta kehittää. Tunnollinen opiskelija kirjasi kaikki fläpille kirjoitetut vihkoon, ja ihan oikeasti hyödyllisiä juttuja ja ajatuksia kertyikin toista sivua. Toivottavasti ne löytävät paikkansa toteutettuina jossain muodossa joskus.
Viime perjantaina oli erittäin hedelmällinen kokemus rukoushelmioppitunnista, oppilaat olivat hyvin kiinnostuneita, ja keskittyivät tekemään helminauhaa itselleen. Toivottavasti jotain painui mieleenkin. Jollain tavalla hieno hetki oli sekin, kun tunnin jälkeen omilta tunneiltaan tulleet ei-luterilaiset tuntuivat pettyneiltä, kun heillä ei omia helmiä ollut. Surullista, mutta palkitsevaa tavallaan. Tiistaina oli toinen oivalluksen paikka, kun avoimien ovien aikana toisen ohjaajan ja kahden pojan kanssa lautapelatessa hoksasin, miten yksinkertaisilla jutuilla voi nuorisotyötä tehdä.
Parin viikon aikana on kokouksia tullut vastaan tarpeeksi, niin työntekijöiden kuin piirineuvostonkin. Nekin ovat tarjonneet uusia oivalluksia siitä, kuinka monitahoinen nuorisotyönohjaajan työnkuva oikeasti on. Kuva varmasti vain laajenee tästä eteenpäin.
Keskiviikkona pyydettiin hiihtolomaleirille töihin, että kaipa sitä jotain on tehnyt oikein, vaikka sopiva sukupuoli taisikin olla suurempi valintakriteeri. Toivottavasti onnistuisi, kiinnostaisi kyllä.
Harjoittelun hyvä puoli on se, ettei tee mieli avautua ollenkaan niin paljon kuin aiemmin. :)









