Post

Oppimista

In Harjoittelu on 24.10.2007 kirjoittanut Samilisko Avainsana(t): , ,

Tunnen oppineeni jo kahden kuluneen päivän aikanan uskomattoman paljon asioita. Osa asioista on varmasti sellasta, jonka on tiennyt jo etukäteen, mutta aivan uuttakin asiaa on tullut esille. Kaiken kaikkiaan fiilis on erittäin hyvä. Olen huomannut, ettei tässä työssä tarvitse olla mitään erityistä, vain oma itsensä. Onhan se itsestään selvää muutenkin, mutta sen näkeminen käytännössä avasi silmiä.

Ohjaajani nosti kaksi asiaa esille, ja kirjaan ne tänne muistaakseni ne myöhemminkin.

Maanantain opetus:

“Et voi elää tässä päivässä”. Asioita pitää suunnitella, tiedottaa, valmistella, ja niin edelleen niin paljon etukäteen, ettei voi elää edes ensi viikossa, vaan aina suunnitellaan jo seuraavaa kautta. Syksyllä joulua, joulun alla kevättä, keväällä kesää ja tulevaa syksyä…

Tiistain opetus:

“Et ole tässä maailmassa yksin” Ympäristön odotukset ja asetetut reunaehdot vaikuttavat työhön, ei voi tehdä vain omilla ehdoilla. Yhteistyökumppanit, työyhteisö, laajemmat kuviot, perhe…

Jätä kommentti